×

Change Language

FI EN
×
×

05.10.2019

Henri Ansio Vaarojen Maratonin kuningas - Susanna Ylinen voitti naisten sarjan

Vaarojen Maratonilla saatiin nauttia luonnon asettamasta haasteesta lumen muodossa. Miesten sarjassa olosuhteet selätti parhaiten Henri Ansio ja naisten sarjan voittaja Susanna Ylinen suorastaan nautti haasteesta.

Ansio uusi mestaruuden

Tämän vuoden voittaja Henri Ansio hallitsi Vaarojen Maratonia myös viime vuonna. Tänä vuonna kovimman haasteen asetti Jonne Seppänen, joka lähti haastamaan Ansiota varsinkin kovalla alamäkijuoksullaan.  

“Jonne teki kyllä tästä oikein kunnon kisan. Rankka kisa, kun oli paljon viime vuotta liukkaampaa ja tulin alamäet kuin mummo. Varsinkin Ryläyksellä alamäet oli teknisiä ja siinä Jonne sai minua kiinni hurjapäänä. Lopussa kuitenkin sain venytettyä eroa muihin ja viimeisen nousin tulin rauhallisesti, kun tiesin ettei reittiennätykseen enää ollut mahdollisuutta”, kuvailee Henri Ansio kisan kulkua. 

Jonne Seppänen latasi Ansion haastamiseen sen verran paljon energiaa, että lopussa tuli noutaja ja Juha Sorvisto ja Juuso Simpanen pääsivät kuittamaan Seppäsen ohi. 

Naisten sarjan voittoon juoksi Susanna Ylinen, joka jätti muut taakseen jo ennen Kiviniemen väliaikapistettä (17 km lähdöstä). Loppumatkan aikana Ylinen sai vielä kasvatettua eroa siten, että maalissä ero toiseksi ehtineeseen Julia Silvennoiseen oli jo yli kahdeksan minuuttia.

Ylinen ei ollut olosuhteista moksiskaan vaan vastasi asiaa kysyttäessä näin:

“Mikä haastava keli? Tuolla on sikakaunista. Teki mieli ottaa selfietä, mutta juoksukaveri ei antanut pysähtyä”, naurahtaa Susanna Ylinen.

Tulokset

Vaarojen Maraton, 42,5 km, miehet  

  1. Henri Ansio, aika 3:39:34
  2. Juha Sorvisto, aika 3:46:21
  3. Juuso Simpanen, aika 3:47:40

Vaarojen Maraton, 42,5 km, naiset

  1. Susanna Ylinen, aika 4:31:47
  2. Julia Silvennoinen, aika 4:40:21
  3. Hanna Jantunen, aika 4:40:48

Vaarojen Maratonin muut matkat

Vaarojen Maraton on laaja juoksutapahtuma, jossa on sarjoja kaikkien makuun. Pääkilpailu juostaan 42,5 km mittaisena ja osana valtakunnallista polkujuoksukisojen sarjaa. Superhaastetta kaipaaville tarjolla oli 65 tai 130 km matkat, joissa lähtö oli perjantai-iltana ja siten juoksu tapahtui yön yli. Yön yli juostavana sarjana 65 km oli kilpailun ohjelmassa ensimmäistä kertaa. Pitkien matkojen lisäksi tarjolla oli myös harrastajajuoksijoille soveltuva 13,5 km.

“Mukavat fiilikset on nyt onnistuneen kisan jälkeen. Ensimmäistä kertaa mukana ollut 65 km yösarja oli onnistunut lisäys tapahtumaan ja uudistuksia mietitään jatkossakin. Osallistujilta on saatu hyvää palautetta tunnelmasta, maisemista ja pohjoiskarjalaisesta vieraanvaraisuudesta. Onnistunut tapahtuma on yli sadan talkoolaisen voimanponnistus”, kertoo kilpailunjohtaja Hannu Airila.

Vaarojen Maraton päätti Trail Tour Finlandin

Vaarojen Maraton oli polkujuoksukisojen sarjan, BUFF Trail Tour Finlandin finaali. Juoksijat keräävät kiertueen osakilpailuista pisteitä, joiden perusteella parhaat kruunataan kauden päätteeksi. Sarjaan kuului seitsemän osakilpailua ja kaiken kaikkiaan osakilpailuihin osallistui 1358 juoksijaa miesten ja 1036 naisten sarjoihin. Yhteensä siis huima 2394 juoksijaa oli mukana valloittamassa metsäpolkuja ympäri Suomen.

Suomen suurin polkujuoksutapahtumien sarja Trail Tour Finland jatkuu myös vuonna 2020. Ensimmäinen osakilpailu on toukokuun alussa juostava Bodom Trail. Finaali juostaan Vaarojen Maratonilla Kolilla lokakuun alussa.

“Kiertueella pisteitä keräävien juoksijoiden määrät ovat kasvaneet joka vuosi kiertueen perustamisesta lähtien vuonna 2014. Tänä vuonna kasvua tuli jälleen noin kymmenen prosenttia. Koemme, että hienoja kisamaastoja eri puolilla maata yhdistävälle kiertueelle on kysyntää”, sanoo koordinaattori Heikki Hamunen.

Vuonna 2019 kiertueen tavoitteena oli madaltaa osallistumiskynnystä, houkutella mukaan muidenkin lajien harrastajia sekä ehkäistä liiallisesta rasituksesta juoksijoille koituvia vammoja. Tätä varten juoksumatkoja lyhennettiin kahdessa osakilpailussa.  

"Ensi vuonna matkat kiertueen seitsemässä osakilpailussa ovat samat kuin tänä vuonna”, Hamunen sanoo. 

Kiertueen nimikumppanina jatkaa monikäyttöpäähineitä valmistava espanjalainen BUFF®.

Kaikkien matkojen tulokset