Ensiapuvinkkejä viime vuosilta

Tässä vinkkilistaa ja kokemuksia ensiapuun liittyen.

  1. Tutustu kisamateriaaliin huolella: Hyvä ennakkovalmistautuminen on tärkein ensiapuvinkeistä: on hyvä tietää, millainen tapahtuman luonne on ja varustaa itsensä niin henkisesti kuin materiankin osalta.
  2. Kunnioita kisaohjeita: Pakollisten ja suositeltavien varusteiden lista on suunniteltu, ei osallistujien kiusaksi vaan turvaksi. 3 euron avaruuslakana ja ensiside eivät paljoa paina eivätkä kustanna, mutta haverin sattuessa ovat huomattavasti hankintahintaansa arvokkaampia.

Vuonna 2010 oli eri sarjoissa noin 420 osallistujaa. Suuremmitta vammoitta selvittiin. Kolme kilpailijaa tarvitsi ambulanssitasoista hoitoa. Huonoimmassa kunnossa - ennakko-odotuksiin verrattuna yllättäen - olivat 15 km juoksuun osallistuneet. Muutamaa juoksijaa päästiin nesteyttämään ambulanssissa. Lisäksi oli lääkitystä vaativia rytmihäiriöitä. Myös 15 km reitille lähtijöiden on syytä tankata ja levätä ennen tapahtumaa. Pitemmillä matkoilla nämä tarpeet entisestään korostuvat. 1,5 km kohdalla ollut ampiaisenpesä aiheutti pistoksia useille. Yhtä olkapäähän tullutta olkapäävammaa hoidettiin kipulääkityksellä ja kantositeellä. Jatkohoito omassa terveyskeskuksessa. Kilpailijoilla on hyvä olla perustulehduskipulääkkeitä mukana. Ampiaisenpistoja ja rakkoja oli runsaasti, rasitusvammat aiemmasta elämästä nousivat myös esille. Maalissa, etenkin illalla, kannattaa siirtyä rivakasti sisätiloihin. Lääkärin arvion mukaan nesteytystä vaatineet tapaukset olivat osaltaan myös maalissa tapahtuneen kylmenemisen seurausta. Vuonna 2011 osallistujamäärä nousee 500 paikkeille. Vuonna 2010 tapahtumapäivän sää oli erinomainen ja reitti hyvässä kunnossa. Sateen ja kylmän sään sattuessa voi suorituksensa keskeyttävien määrä nousta. Tänä vuonna lisätään reitin varrella päivystävän henkilökunnan määrää. Uusista maastopartioista huolimatta on kuitenkin muistettava varautua siihen että voit reitin varrella auttaa itseäsi sekä muita.